Siirat


Yleistä siiroista

Siirat (Isopoda) on  niveljalkaisiin (Arthropoda) kuuluva äyriäinen. Muista äyriäisistä poiketen erilaisia siiroja elää sekä maalla että vedessä. Siiralajeja tunnetaan 10 000 joista noin puolet kuuluu Oniscidea-alalahkoon eli ovat maasiiroja. Maasiirat hengittävät ilmaa kiduksilla ja siksi viihtyvät kosteissa paikoissa. Maasiira silti veteen joutuessaan hukkuu. Siiroilla on ulkoinen tukiranka jonka siira kasvaessaan luo useita kertoja. Siira luo ensin nahkansa takaruumiistaan ja myöhemmin muutaman päivän päästä eturuumiistaan. Siira usein syö vanhan nahkansa. Suurin osa lemmikkisiiroista käyttää ravintona kuollutta materiaa kuten lehtiä.

Siirat ovat suosiossa selkeästi nousevassa asemassa oleva hittiäisten suku. Siiroja tulee monissa eri väreissä ja kokojakin löytyy muutaman millin kokoisesta useisiin sentteihin. Siiroista kiinnostunut oppii väkisinkin hiukan latinaa sillä eri lajit on turvallisinta erottaa toisistaan latinalaisilla nimillä sillä ulkomuodossa olevat erot eivät välttämättä hyppää kirkkaasti silmille. Esimerkiksi Porcellio laevis ja Porcellionides pruinosus ovat ulkoisesti hyvin saman kaltaisia ja niistä löytyy kummastakin samoja värimuotoja kuten "Orange". Usein latinalaisen nimen lisäksi lajilla on myös värimuodon mukaan tuleva lempinimi esimerkiksi Porcellio laeviksesta löytyy värimuotoja "Orange", "Dairy Cow", "Milkback" jne vaikka kaikki ovat edelleen samaa lajia ja voivat siten myös risteytyä keskenään.

Siirat jaetaan usein epävirallisesti neljään luokkaan; pallosiirat (pill bug) eli armadillidium-sukuun kuuluvat, porcellio-sukuun kuuluvat, trooppiset siirat eli cubaris-sukuun kuuluvat sekä sitten ne kaikki muut. Armadillidium, porcellio ja cubaris-sukujen siirat ovat harrastajien keskuudessa kaikista suosituimpia. Armadillidiumeiden tunnusomaisin tuntomerkki on niiden tapa säikähtäessään vetäytyä palloksi. Cubaris-suvusta löytyy todella suosittu "rubber ducky" eli kumiankka-värimuunnos.